Plantaarifaskiitti tarkoittaa jalkapohjan kalvojänteen (plantaarifaskia) tulehdustilaa. Jalkapohjan kalvojänne on jalkapohjassa kantaluusta varpaiden tyveen jatkuva vahva sidekudosrakenne, jonka tehtävänä on antaa tukea jalkaterän pitkittäisille kaarirakenteille ja auttaa jalkaa toimimaan dynaamisena iskunvaimentajana ja vahvana ponnistuksen perustana. Tyypillisimmin kipu paikantuu plataarifaskiitissa jalkapohjaan, kantaluun etu-/sisäsyrjälle. Tavallisin kipeytymiskohta on jänteen kiinnityskohta kantaluussa, mutta toisinaan kipu voi myös säteillä jalkapohjaa pitkin kohti päkiää. On arvioitu, että plantaarifaskiittia esiintyy noin 10%:lla väestöstä jossain elämän vaiheessa. Plantaarifaskiitti onkin yleisimpiä jalan & nilkan alueen vaivoja, käsittäen arvioiden mukaan noin 15% kaikista jalkavaivoista.

”Asiantunteva, perusteellinen selvitys oireilua aiheuttavan ja/tai ylläpitävän syyn löytämiseksi on perusedellytys tuloksekkaan hoidon määrittämiseksi.”

Plantaarifaskiitti vaivaa tyypillisimmin kävellessä. Usein kipu tulee esille pidemmän paikallaan olon jälkeen liikkeelle lähtiessä, erityisesti aamuisin ensimmäisiä kertoja painoa jalalle laskiessa. Kun paino lasketaan jalalle, jalan pitkittäiset kaarirakenteet pyrkivät madaltumaan. Kaaria tukevana rakenteena plantaarifaskia joutuu tällöin rasitukseen, ja jos kudos on jo valmiiksi ärtynyt, tulee kipu tällöin esille. Yleensä pahin kipu hieman lievittyy muutaman minuutin jalkeilla olon jälkeen. Kipu voi aiheuttaa ontumista ja muuttaa kävelytyyliä, sekä heikentää fyysistä suorituskykyä esim. harrastuksissa tai töissä. Kävelyn lisäksi muut jalkojen päällä tapahtuvat kuormittumiset, kuten juokseminen tai pitkäkestoinen seisominen, ovat tyypillisiä tilanteita, jolloin oire tulee esille. Useimmiten ihmiset raportoivat oireen alkaneen pikkuhiljaa, ilman selkeää syytä. Valtaosa tapauksista paranee itsestään ajan kuluessa, mutta noin 10% oiretiloista muodostuu krooniseksi.

Osalla potilaista voidaan Röntgen-kuvassa nähdä ns. luupiikki. Tämä ei kuitenkaan ole syy kivuille, vaan pikemminkin seuraus kyseisen rakenteen pidempään jatkuneesta epänormaalista kuormittumisesta. Luupiikki muodostuu tyypillisesti kantaluun ala-/sisäsyrjällä sijaitsevaan kyhmyyn, (johon plantaarifaskia kiinnittyy) ja on tämän rakenteen entesofyytti, luinen liikakasvu jänteen tai nivelsiteen kiinnityskohdassa. Luustorakenne kasvaa kokoa korostuneen rasituksen myötä, ja näyttäytyy Röntgen-kuvassa piikkimäisenä rakenteena. ”Piikki” ei siis paina mihinkään ja aiheuta kipua, vaan on vain normaalia suuremmaksi kasvanut luinen kyhmy plantaarifaskian kiinnityskohdassa. Luupiikkien esiintyvyys on yleisempää (noin 50-80% tapauksista) ihmisillä, joilla on plantaarifaskiittioireita, mutta luupiikkejä löydetään myös ihmisiltä, joilla ei ole jalkapohjan kipua. Luupiikkien esiintyvyys oireettomissa jaloissa on n.10-20% luokkaa.

Plantaarifaskiittia esiintyy yleisemmin naisilla kuin miehillä ja tyypillisimmin 40-50-vuotiailla, mutta periaatteessa vaivaa voi olla lähes kaikenikäisillä. Plantaarifaskiitille on tunnistettu laaja kirjo erilaisia riskitekijöitä, joista yleisimmin tunnettuja lienevät ylipaino ja runsas jalkojen varassa tapahtuva kuormittuminen. On kuitenkin huomioitava, että valtaosassa tapauksia oireilua esiintyy vain toisessa jalassa, jolloin runsaskaan ylipaino ei kelpaa syyksi oireelle. Myös oireeton jalka kannattelee samaa kuormaa, ilman ongelmia.

Jokaisen yksilön kohdalla olisikin tärkeä löytää aina yksilölliset oireen aiheuttajat. Erilaiset syyt oireilun taustalla vaativat erilaisen hoidon tullakseen kuntoon. Plantaarifaskiitin hoidossa on tyypillisesti käytetty apuna tulehduskipulääkkeitä, kortisonipistoksia, tukipohjallisia, teippaamista, fysikaalisia hoitoja, akupunktiota, manuaalisia hoitomenetelmiä, terapeuttista harjoittelua ja joissain, hyvin harvinaisissa tapauksissa leikkaushoitoa. Äärimmäisenä leikkaushoitona kroonistuneeseen plantaarifaskiittiin on käytetty koko faskian poistavaa leikkausta, faskiotomiaa. Leikkaushoidossa vaste plantaarifaskian kivuille on tietenkin hyvä, kun koko rakenne poistetaan, jolloin se ei voi luonnollisesti enää aiheuttaa kipuakaan. Plantaarifaskialla on kuitenkin jalan toiminnalle valtavan tärkeä rooli, ja sen poistaminen tarkoittaa väistämättä jalan toiminnan dramaattista muutosta.

Plantaarifaskian tärkein vaikutus jalalle näkyy niin sanottuna Windlass-mekanismina. Varpaiden nostaminen (ylös päin koukistaminen) aiheuttaa kiristyksen plantaarifaskiaan, joka vetää kantaluuta ja päkiää toisiaan kohti, jonka myötä jalan pitkittäiskaaret nousevat korkeammiksi. Tämä on helppo testata omassa jalassa; nosta varpaita ylös, ja tarkkaile, kuinka jalan sisempi pitkittäiskaari nousee. Jalan rakenteellinen muoto vaikuttaa siihen, kuinka paljon kaarta jalkaan tulee. Sama mekanismi kuitenkin toimii lähtökohtaisesti jossain määrin jokaisessa jalassa, jos plantaarifaskia on eheä. Windlass-mekanismi näkyy toiminnassa siten, että kävellessä tai juostessa jalalta ponnistaessa askel rullaa päkiän yli, jolloin varpaat taittuvat ja liike saa aikaan jalan kaaren nousemisen. Korkeakaarisena jalkaterä on tukevimmillaan ja soveltuu siten paremmin jalalta ponnistamiseen. Windlass-mekanismi ei ole lihasten aikaansaama, vaan saman mekanismin on todettu toteutuvan myös kuolleilla koehenkilöillä. Tämä merkitsee sitä, että windlass-mekanismin antama tuki jalalle on luonteeltaan valtavan kestävä, koska se ei vaadi lihasaktivaatiota. Samalla voidaan olettaa, että plantaarifaskian kuormittuminen on sitä voimakkaampaa, mitä vähemmän jalan tukilihaksiston on tehtäviensä tasalla. Silloin kuorma jää passiivisille tukirakenteille.

Samalla kun plantaarifaskiitti on yksi yleisimpiä jalan alueen diagnooseja, se on myös yksi useimmin virhediagnosoituja tiloja. Lähtökohtaisesti jo vaivasta käytettävä nimitys on harhaan johtava, ainakin useimmissa tapauksissa. Plantarifaskiitti tarkoittaa plantaarifaskian tulehdustilaa. Histologisten tutkimusten mukaan plantaarifaskiitiksi diagnosoiduissa tapauksissa ei kuitenkaan lähes koskaan ole nähtävissä tulehdustilaa. Tästä syystä nimitykseksi onkin ehdotettu plantaarifaskioosia tai -faskiopatiaa, mutta edelleen plantaarifaskiitti on säilyttänyt asemansa yleisimmin käytettynä terminä. Lisäksi oirealueella on lukuisia muita rakenteita, jotka voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita. Myös tällöin plantaarifaskiitti ei diagnoosinimikkeenä ole täsmällinen. Tärkeintä lääkärin tekemässä diagnoosissa onkin, että potilas ohjataan oikean avun piiriin. Tarkempi, oireen syyt selittävä tutkiminen onkin erityisesti fysioterapeutin vastuulla.

Plantaarifaskiitilla on maine vaikeasti hoidettavana ja pitkään kestävänä vaivana. Useissa yhteyksissä on mainittu vaivan hoituvan itsestään yleensä vuoden aikana. Vuosi on kuitenkin selvästi normaalia kudosten paranemisprosessia pidempi aika. Kroonisen kivun rajana pidetään kolmea kuukautta. Normaalissa paranemisprosessissa kivun tulisi hävitä tai vähintään ruveta selvästi helpottumaan kolmessa kuukaudessa. Jos näin ei käy, on se yleensä merkki siitä, että jokin tekijä estää paranemisprosessia toteutumasta normaalisti. Usein onkin niin, että jos oireilu häviää itsestään vuoden vaivaamisen jälkeen, johtuu se usein jostain toimintatavan muutoksesta tai aktiivisuustason laskemisesta – ei siitä, että vaivan syy olisi hävinnyt johonkin itsestään. Ihminen esimerkiksi muuttaa huomaamattaan kävelytapaansa tai jättää liikunnan harrastamisen aiempaa vähemmälle. Samalla kun nämä strategiat tuovat helpotusta vaivaan, voi niistä kuitenkin aiheutua muuta haittaa, kuten jonkin toisen kehonosan oireilua tai yleiskunnon/elämänlaadun alenemista. Asiantunteva, perusteellinen selvitys oireilua aiheuttavan ja/tai ylläpitävän syyn löytämiseksi on perusedellytys tuloksekkaan hoidon määrittämiseksi.

Mikäli kyseessä on ensimmäinen plantaarifaskiitin tyyppinen kipujakso, eikä oireilu ole kestänyt kauaa, saattaa oireilu loppua itsestäänkin, eikä vaadi sen kummempia toimenpiteitä.

Plantaarifaskian oireilu johtuu usein faskiaan kohdistuvasta epänormaalista tai poikkeavan suuresta venytyskuormasta. Jos oireilu johtuu venytyksestä, sen paras hoitomuoto ei ole tarjota kudokselle lisää venytystä. Tämä voi kuitenkin auttaa hetkellisesti oireisiin, ja jos kyse on lyhytkestoisesta kiputilasta, se voi helpottua, kunhan kipua saadaan nopeasti pois jollakin konstilla. Jos on havaittavissa tulehduksellisia elementtejä (kuumotusta, punoitusta, turvotusta ja kipua), kannattaa lähtökohtaisesti ottaa yhteyttä lääkäriin tai käyttää aiemmin lääkärin määräämiä, hyväksi havaittuja tulehduskipulääkkeitä. Kipua voi myös koittaa hoitaa mm.kylmähoidolla. Toisinaan ihmiset voivat saada vaivaan apua kaupasta hankittavista valmispohjallisistakin.

Jos oireilu on kestänyt pitkään, tai on luonteeltaan toistuvaa, kannattaa hakeutua ammattilaisen vastaanotolle ongelman selvittämiseksi.

Lähteet:

Alshami AM, Souvlis T, Coppieters MW. A review of plantar heel pain of neural origin: Differential diagnosis and management. Manual Therapy 13 (2008) 103-111.
Buchbinder R. Plantar Fasciitis. N Engl J Med 2004;350:2159-66.
Caravaggi P, Pataky T, Goulermas JY, Savage R, Crompton R. A dynamic model of the windlass mechanism of the foot: evidence for early stance phase preloading of the plantar aponeurosis. The Journal of Experimental Biology 212, 2491-2499
Crawford F, Thomson CE. Interventions for treating plantar heel pain. Cochrane Database of Systematic Reviews 2003, Issue 3
De Vera Barredo R, et al. An Evaluation of Research Evidence for Selected Physical Therapy Interventions for Plantar Fasciitis. J Phys Ther Sci. 19:41-56, 2007.
Gautham P, Nuhmani S & Kachanathu SJ. (2014). Plantar fasciitis: A review of literature. Saudi Journal of Sports Medicine, 14(2), 69.
Kumar P & Clark M (2009). Welcome to Kumar and Clark’s Clinical Medicine 7E. Elsevier. p. 565. ISBN 978-0-7020-2993-6. in Wikipedia; https://en.wikipedia.org/wiki/Paget%27s disease of bone. 15.11.2017
Landorf KB, Menz HB. Plantar heel pain and fasciitis. Clin Evid (Online). 2008 Feb; 2008: 1111.
Lemont H, Ammirati KM, Usen N. Plantar Fasciitis, A Degenerative Process (Fasciosis) Without Inflammation. J Am Podiatr Med Assoc 93(3): 234-237, 2003.
McMillan AM, Landorf KB, Barrett JT, Menz HB & Bird AR. (2009). Diagnostic imaging for chronic plantar heel pain: a systematic review and meta-analysis. Journal of foot and ankle research, 2(1), 32.
Prichasuk S & Subhadrabandhu T. (1994). The relationship of pes planus and calcaneal spur to plantar heel pain. Clinical orthopaedics and related research, 306, 192-196.
Riddle DL, Pulisic M, Pidcoe P, Johnson RE. Risk factors for Plantar Fasciitis: A Matched Case-Control Study. 2003, The Journal of Bone and Joint Surgery, Inc. 872-877.
Roxas M. Plantar Fasciitis: Diagnosis and Therapeutic Considerations. Alternative Medicine Review. Volume 10, Number 2. 2005.
Singh D, Angel J, Bentley G & Trevino SG. (1997). Fortnightly review. Plantar fasciitis. BMJ: British Medical Journal, 315(7101), 172.
Tae Im Yi, et al. Clinical Characteristics of the Causes of Plantar Heel Pain. Ann Rehabil Med 2011; 35: 507-513.