Penikkatauti ei ole suoranainen lääketieteellinen diagnoosinimike, mutta kansanomaisesti varsin käytetty. Sitä käytetään tyypillisesti kuvaamaan säären alueen kiputiloja. Termin käyttö on kirjavaa. Vastaanotolla on tullut vastaan kaikki erilaiset säären alueen kipujen variaatiot, ja niistä kaikista asiakkaat ovat käyttäneet nimitystä penikkatauti. Sen vuoksi ensimmäinen tärkeä tarkennus onkin selvittää, mihin kohtaan säärtä kipu tulee, kun ihminen puhuu ”penikkataudista”. Säären eri osien kiputilat vaativat arvatenkin hyvin erilaista lähestymistä vaivan hoitamiseksi. Tämä jo siksi, että eri osat säärestä käsittävät eri rakenteet, jotka ovat kipeytyneet. Penikkatauti-termin lääketieteellinen muoto on ”säären lihasaitio-oireyhtymä”. Vaikka termi ei koskekaan luustorakennetta, käsitellään tässä lihasaitioiden lisäksi myös säären alueen lustorakenteita, sillä niiden oireet sekoitetaan usein pehmytkudosten oireisiin. Karkeasti ottaen penikkataudin kohdalla oireilu voidaan jakaa kahteen alaluokkaan: pehmytkudosten kivut ja luustorakenteen kivut.

Karkeasti ottaen penikkataudin kohdalla oireilu voidaan jakaa kahteen alaluokkaan: pehmytkudosten kivut ja luustorakenteen kivut.”

Pehmytkudosten kivut.

Sääressä on neljä lihasaitiota, jotka voivat kipeytyä; etummainen lihasaitio, ulommainen lihasaitio, säären takaosan pinnallinen lihasaitio ja säären takaosan syvempi lihasaitio. Lihasaitioiden kipujen teoriana on pitkään pidetty mekanismia, jossa kyseisen lihasaition lihakset rasittuvat niin voimakkaasti, että turpoavat, jolloin lihaksia ympäröivä lihaskalvo, faskia, jää liian pieneksi. Tämän seurauksena lihaksen aineenvaihdunta, ja etenkin verenkierto heikkenevät. Kun veri ei kierrä normaalisti, lihas ei myöskään saa tarpeeksi veren kuljettamaa happea, ja tästä aiheutuu ns.iskeemistä kipua. Pehmytkudosten kipuja on tyypillisesti pyritty hoitamaan manuaalisilla hoidoilla (kuten hieronnalla), fysikaalisilla hoidoilla (kuten kylmä), akupunktiolla, venyttelyllä, jumpalla, teippaamalla ja jopa lihaskalvoja avaavilla leikkauksilla, faskiotomioilla. Leikkaus on tarpeen, jos kyse on epänormaalin suuresta lihaksen hypertrofiasta, jossa lihas todella muodostuu liian suureksi lihaskalvolle, tai vastaavasti, jos kalvo on rakenteellisesti liian pieni. Mikäli oireet johtuvat ongelmallisen säären alueen lihasaition lihasten epänormaalista kuormittumisesta, tulisi tämän syyt tunnistaa, ja kohdistaa asiaa korjaavat toimenpiteet siihen, eikä kipeytyneisiin rakenteisiin. Muutoin pehmytkudosten hoitotoimenpiteet tarjoavat parhaimmillaankin vain lyhytkestoisen avun. Toki oirehoidot ovat varsinkin alkuvaiheessa tärkeitä, jotta kipua saadaan lievitettyä ja sen kautta parannettua toimintakykyä. Samoin, jos esim liikuntamuoto on sellainen, että kyseinen lihaksiston alue rasittuu sen vuoksi poikkevan paljon, tai urheilija rasittuu epänormaalin paljon esim.turnausmuotoisessa kilpailussa, voi toistuva oirehoito olla tarpeen.

”Jos oireilulle ei ole nähtävissä kuormitusta muuttaneita tekijöitä (uusi harrastus, kuormitusmäärien kasvu, uudet jalkineet/välineet, erilaiset olosuhteet tms.), niin taustalla on usein jonkinlainen toiminnallinen häiriö.”

Luustorakenteen kivut.

Sääressä on kaksi luuta, jotka voivat kipeytyä ja aiheuttaa pehmytkudosten kipuja muistuttavia oiretiloja: pohjeluu ja sääriluu. Pohjeluu kantaa huomattavasti sääriluuta vähemmän painoa, ja todennäköisesti siitä syystä oireilee myös huomattavasti harvemmin. Tavattomia pohjeluunkaan oireet eivät kuitenkaan ole. Sääriluu kantaa noin 90%:a säären alueen kuormasta ja oireilee huomattavan usein. Etenkin syvällä sijaitsevan säären takaosan lihasaition ja sääriluun kipujen erottaminen toisistaan on usein hankalaa, ja toisinaan kipua esiintyy molemmissa rakenteissa samanaikaisesti. Sama erotusdiagnostinen haaste pätee pohjeluun ja säären ulkosyrjän lihasaition välillä. Oli kyse sitten pehmytkudosten tai luustorakenteiden oireilusta, molempia koskee sama sääntö. Oireilua aiheuttava epänormaali kuormitus tulisi tunnistaa ja sen syyt selvittää, jotta hoito voidaan räätälöidä järkevästi. Siinä missä pehmytkudosten kivut ovat usein toimintaa rajoittavia ja hyvin intensiivisiä, ne kuitenkin ovat useimmiten muuten harmittomia. Toki kipu on merkki siitä, että lihas ei kuormitu normaalisti ja tällöin lihaksen vamman, kuten repeämän, riski on aina koholla. Luustorakenteen kohdalla luun kipeytyminen voi johtaa ensin rasitusosteopatiaan ja myöhemmin rasitusmurtumaan, jos kuormitusta jatketaan kivusta huolimatta. Rasitusmurtumista lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Penikkatauti on tavallisimmin, n.90%:sti, liikkuvan ihmisen ongelma. Penikkatauti on hyvin tyypillistä, kun liikuntaharrastus aloitetaan esim.tauon jälkeen tai ensimmäistä kertaa. Tyypillisintä penikkatautioireilu on iskutusta sisältävissä lajeissa, kuten esim.juoksussa ja jalkapallossa. Jos oireilu aiheutuu selkeästi siitä, että sääri ei ole tottunut kuormitukseen tai kuormitustapaan, oireilu yleensä menee itsestään ohi, kun sopeutumista tapahtuu tarpeeksi. Sopeutumista odotellessa harjoittelua on hyvä modifioida tarpeeksi kevyeksi tai pyrkiä välttämään voimakkaimmin provosoivia harjoitusmuotoja. Jos oireilulle ei ole nähtävissä kuormitusta muuttaneita tekijöitä (uusi harrastus, kuormitusmäärien kasvu, uudet jalkineet/välineet, erilaiset olosuhteet tms.), niin taustalla on usein jonkinlainen toiminnallinen häiriö. Näissä tilanteissa oireilu ei rauhoitu, ellei toiminnallista häiriötä saada hoidettua, tai lajin harrastamista lopeteta. Usein taustalla on runsaasti erilaisten jalkineiden kokeilua, mutta varsinaista läpimurtoa asiassa ei ole tapahtunut, vaikka toisia jalkineita käyttäessä oireita ilmenisikin vähemmän, kuin toisilla jalkineilla. Runsaasti samaa toistoa sisältävissä lajeissa, kuten kestävyysjuoksussa, syy voi piillä myös suoritustekniikassa, jolloin askellustekniikan muuttaminen voi joskus tuottaa tulosta. Jos juoksumäärät ovat todella suuria, voi myös juoksualustalla olla merkitystä. Iskutuksen aiheuttama rasitus luonnollisesti vaihtelee eri alustoilla juostessa. Oirealueesta, juoksutekniikasta ja -vauhdista, sekä jalkineista riippuvista muuttujista johtuen, ei kuitenkaan voida yksiselitteisesti sanoa, että jokin tietty alusta olisi universaalisti paras tai huonoin juoksua silmällä pitäen. Iskutus ei ole ainoa säärtä rasittava tekijä. Etenkin lihasaitioiden kuormittuminen aiheutuu suurelta osin alaraajan linjaustekijöistä ja liikemalleista, (esim. pronaation määrästä) joita jalassa tapahtuu suorituksen aikana.

Jos tunnistat oireilun johtuvan uudesta kuormitusmuodosta, anna jaloille aikaa sopeutua rasitukseen. Tarvittaessa vähennä rasitusta, kunnes oireilu rauhoittuu ja nosta sen jälkeen kuormitusta pikkuhiljaa. Jos tunnistat oireilun ajoittuneen esim uusien juoksujalkineiden käyttöönottoon, kannattaa selvittää ovatko jalkineet sinulle soveltuvat. Apuna voi käyttää fysioterapeutin palveluita tai käydä alunperinkin hankkimassa jalkineet asiantuntevasta myymälästä. Juoksujalkineiden myyntiin erikoistuneita myymälöitä ovat esimerkiksi 4Runners tai Juoksulabra. Jos oireilu kohdistuu symmetrisesti kummankin jalan pehmytkudoksiin, voi apua saada palautumista tehostavista toimenpiteistä. Jos kuitenkin oireilu on alkanut ilman selkeää syytä tai jatkuu edellä mainituista toimenpiteistä huolimatta, kannattaa ongelmaa selvittää esim.fysioterapeutin vastaanotolla. Ja aina, jos oireilua ilmenee vain toisessa jalassa, on käynti asiantuntijan vastaanotolla suotavaa.

Lähteet:

Akiyama, K., Noh, B., Fukano, M., Miyakawa, S., Hirose, N., & Fukubayashi, T. (2015). Analysis of the talocrural and subtalar joint motions in patients with medial tibial stress syndrome. Journal of foot and ankle research8(1), 25. 

Bartosik, K. E., Sitler, M., Hillstrom, H. J., Palamarchuk, H., Huxel, K., & Kim, E. (2010). Anatomical and biomechanical assessments of medial tibial stress syndrome. Journal of the American Podiatric Medical Association100(2), 121-132.

Batt, M. E. (1995). Shin splints–a review of terminology. Clinical journal of sport medicine: official journal of the Canadian Academy of Sport Medicine5(1), 53-57. 

Becker, J., James, S., Wayner, R., Osternig, L., & Chou, L. S. (2017). Biomechanical factors associated with achilles tendinopathy and medial tibial stress syndrome in runners. The American journal of sports medicine45(11), 2614-2621.

Bennett, J. E., Reinking, M. F., Pluemer, B., Pentel, A., Seaton, M., & Killian, C. (2001). Factors contributing to the development of medial tibial stress syndrome in high school runners. Journal of Orthopaedic & Sports Physical Therapy31(9), 504-510.

Couture, C. J., & Karlson, K. A. (2002). Tibial stress injuries: decisive diagnosis and treatment of ‘shin splints’. The Physician and sportsmedicine30(6), 29-36.

Davis, D. E., Raikin, S., Garras, D. N., Vitanzo, P., Labrador, H., & Espandar, R. (2013). Characteristics of patients with chronic exertional compartment syndrome. Foot & ankle international34(10), 1349-1354.Fraipont, M. J., & Adamson, G. J. (2003). Chronic exertional compartment syndrome. JAAOS-Journal of the American Academy of Orthopaedic Surgeons11(4), 268-276.

George, C. A., & Hutchinson, M. R. (2012). Chronic exertional compartment syndrome. Clinics in sports medicine31(2), 307-319.

Kudo, S., & Hatanaka, Y. (2015). Forefoot flexibility and medial tibial stress syndrome. Journal of Orthopaedic Surgery23(3), 357-360.Kues, J. (1990). Literature Review: The Pathology of Shin Splints. Journal of Orthopaedic & Sports Physical Therapy12(3), 115-121.

Loudon, J. K., & Dolphino, M. R. (2010). Use of foot orthoses and calf stretching for individuals with medial tibial stress syndrome. Foot & ankle specialist3(1), 15-20.

Moen, M. H., Bongers, T., Bakker, E. W., Zimmermann, W. O., Weir, A., Tol, J. L., & Backx, F. J. G. (2012). Risk factors and prognostic indicators for medial tibial stress syndrome. Scandinavian journal of medicine & science in sports22(1), 34-39.

Moen, M. H., Tol, J. L., Weir, A., Steunebrink, M., & De Winter, T. C. (2009). Medial tibial stress syndrome. Sports medicine39(7), 523-546.

Mubarak, S. J., Gould, R. N., Lee, Y. F., Schmidt, D. A., & Hargens, A. R. (1982). The medial tibial stress syndrome: a cause of shin splints. The American journal of sports medicine10(4), 201-205.

Newlin, D., & Smith, D. S. (2011). Shin Splints 101: Explaining Shin Splints to Young Runners. Strategies24(3), 10-13.

Newman, P., Waddington, G., & Adams, R. (2017). Shockwave treatment for medial tibial stress syndrome: a randomized double blind sham-controlled pilot trial. Journal of science and medicine in sport20(3), 220-224.

Newman, P., Witchalls, J., Waddington, G., & Adams, R. (2013). Risk factors associated with medial tibial stress syndrome in runners: a systematic review and meta-analysis. Open access journal of sports medicine4, 229.

Ohnishi, J. (2015). Differentiating Tibial Stress Fracture from Shin Splints by using MRI. Sports Orthopaedics and Traumatology Sport-Orthopädie-Sport-Traumatologie31(3), 188-194.

Raissi, G. R. D., Cherati, A. D. S., Mansoori, K. D., & Razi, M. D. (2009). Sports Medicine, Arthroscopy, Rehabilitation, Therapy & Technology.

Rathleff, M. S., Kelly, L. A., Christensen, F. B., Simonsen, O. H., Kaalund, S., & Laessoe, U. (2012). Dynamic midfoot kinematics in subjects with medial tibial stress syndrome. Journal of the American Podiatric Medical Association102(3), 205-212.

Reinking, M. F., Austin, T. M., Richter, R. R., & Krieger, M. M. (2017). Medial tibial stress syndrome in active individuals: a systematic review and meta-analysis of risk factors. Sports health9(3), 252-261.

Reshef, N., & Guelich, D. R. (2012). Medial tibial stress syndrome. Clinics in sports medicine31(2), 273-290.

Rorabeck, C. H., Fowler, P. J., & Nott, L. (1988). The results of fasciotomy in the management of chronic exertional compartment syndrome. The American journal of sports medicine16(3), 224-227.

Slimmon, D., Bennell, K., Brukner, P., Crossley, K., & Bell, S. N. (2002). Long-term outcome of fasciotomy with partial fasciectomy for chronic exertional compartment syndrome of the lower leg. The American Journal of Sports Medicine30(4), 581-588.

Tucker, A. K. (2010). Chronic exertional compartment syndrome of the leg. Current reviews in musculoskeletal medicine3(1-4), 32-37.

Tweed, J. L., Avil, S. J., Campbell, J. A., & Barnes, M. R. (2008). Etiologic factors in the development of medial tibial stress syndrome: a review of the literature. Journal of the American Podiatric Medical Association98(2), 107-111.

Tweed, J. L., Campbell, J. A., & Avil, S. J. (2008). Biomechanical risk factors in the development of medial tibial stress syndrome in distance runners. Journal of the American Podiatric Medical Association98(6), 436-444.

Ugalde, V., Batt, M. E., & Chir, M. B. B. (2001). Shin splints: current theories and treatment. Critical Reviews™ in Physical and Rehabilitation Medicine13(2-3).

Winkelmann, Z. K., Anderson, D., Games, K. E., & Eberman, L. E. (2016). Risk factors for medial tibial stress syndrome in active individuals: an evidence-based review. Journal of athletic training51(12), 1049-1052.

Winters, M., Eskes, M., Weir, A., Moen, M. H., Backx, F. J., & Bakker, E. W. (2013). Treatment of medial tibial stress syndrome: a systematic review. Sports Medicine43(12), 1315-1333.

Yüksel, O., Özgürbüz, C., Ergün, M., İşlegen, Ç., Taskiran, E., Denerel, N., & Ertat, A. (2011). Inversion/Eversion strength dysbalance in patients with medial tibial stress syndrome. Journal of sports science & medicine10(4), 737.