Mortonin neurooma on diagnoosinimike päkiän keskiosan hermopinteelle. Neurooma tarkoittaa hermokudoksesta koostuvaa, hyvänlaatuista kasvainta, hermon paksuuntumaa. Diagnoosi on saanut nimensä amerikkalaisen kirurgin, Thomas Mortonin mukaan. Neurooman diagnostisena löydöksenä on esim magneettikuvassa nähtävä jalkapöydän luiden välissä sijaitsevan hermon paksuuntuminen. Monesti päkiän alueella voi olla kiputiloja, joissa ei ole kyse hermon paksuuntumisesta, tai edes hermon oireesta. Toisaalta myös oireetomissa päkiöissä on tavattu hermon paksuuntumia, (n.30-50%) jotka magneettikuvassa näyttäytyvä neuroomana,mutta eivät siis aiheuta oireita. Tämän kehonosan oireet kuitenkin usein diagnosoidaan saman otsikon alle.

”Jos päkiän kipu ei rauhoitu itsestään levon (ja mahdollisesti lääkityksen yhdistelmällä) tai tuennan avulla, kannattaa hakeutua fysioterapeutin vastaanotolle vaivan syiden selvittämiseksi.”

Muita samankaltaisia, ja toisinaan ristiin käytettyjä termejä ovat Morton’s foot, joka tarkoittaa jalkaterän rakenteellista variaatiota, jossa ensimmäinen jalkapöydän luu on merkittävästi toista jalkapöydän luuta lyhempi. Morton’s neuralgia puolestaan tarkoittaa jalkaterän hermojen ärsytystilaa, mutta tässä tapauksessa hermo ei kuitenkaan välttämättä ole rakenteellisesti paksuuntunut.

Mortonin neuroomassa oireena on päkiän keskiosan kuormituskipu, ja usein päkiän tai keskimmäisten varpaiden puutuminen tai tuntoaistin muutokset. Hermokipu voi usein tuntua myös polttavana tuntemuksena. Kipu tulee tyypillisesti esiin myös jalkaterää kädellä kasaan puristaessa tai painettaessa sormella jalkapöydän luiden väliin. Monet potilaat raportoivat myös tuntemuksesta ”kuin sukka olisi rutussa päkiän alla”. Yleensä päkiän keskiosan kipeytymisen syynä on kyseisen alueen normaalia suurempi kuormittuminen. Kuormituksen syyt voivat kuitenkin vaihdella runsaasti. Monesti korkokenkien käyttöä syytetään Mortonin neurooman tai vaivaisen luun (josta lisää seuraavassa kirjoituksessa) kehittymisestä. Korkokenkiä käyttäessä jalan etuosa kuormittuu luonnollisesti voimakkaammin, mutta sellaista johtopäätöstä ei voida vetää, että korkokenkien käyttö yksiselitteisesti aiheuttaisi vaivoja. Se voi kuitenkin tuoda oireet esiin, kun päkiän kuormitus kengissä korostuu.

Syy päkiän keskiosan kipeytymiseen voi olla uudenlainen kuormittuminen, johon jalka ei ole tottunut, esim uuden liikuntamuodon aloittamisen tai liikunnan määrän lisääminen. Muita syitä voivat olla jalkinevalinnat, toistuvat ja pitkäkestoiset päkiää kuormittavat työasennot, jalkaterän rakenteelliset variaatiot, toimintahäiriöt tai vammat. Tyypillisesti ihmisten kuulee toteavan, että heidän poikittaiskaarensa lienee laskeutunut tai romahtanut. Usein jalkaterän poikittaiskaaren toimintaan liittyykin ongelmia, mutta kaaren ”romahtaminen” tai rakenteellinen ”laskeutuminen” ovat kuitenkin harvinaisia, eikä niillä ole todettu johdonmukaista korrelaatiota jalkaterän oireisiin. Poikittainen kaari sijaitsee päkiän lisäksi itseasiassa koko jalkaterän pituudella, mutta kaaren laskeutumisesta puhuttaessa yleensä tarkastellaan kaarta vain päkiän alueelta.

Mitä pidempään päkiän kivulias kuormitusmalli jatkuu, sen todennäköisempää on, että hermokin voi paksuuntua, jolloin myös leikkaustarpeen todennäköisyys kasvaa.”

Mikäli kyseessä on päkiän rasittumisesta johtuva oire, jossa ei ole tapahtunut päkiän kudosten rakenteellisia muutoksia, vaiva hoituu yleensä poikkeuksetta konservatiivisin keinoin. Tällöin kyseeseen voivat tulla erilaiset kuormitusta muuttavat ratkaisut, kuten jalkinevalinnat, tukipohjalliset tai päkiän tuet, joiden avulla voidaan saada aikaan välitön oirealueen rauhoittaminen, mutta ne eivät suoranaisesti korjaa syytä oireilulle. Tuentojen vaikutus perustuu kuorman siirtämiseen/jakamiseen eri osiin jalkapohjaa, vähentäen päkiän keskiosan kuorman määrää. Tuentaratkaisut ovat välttämättömiä, jos oireilun syy on jalan rakenteellisessa muodossa. Yksikään yksittäinen hoitomuoto ei ole osoittautunut systemaattisesti toimivaksi. Muita usein käytettyjä hoitomuotoja ovat erilaiset teippaustekniikat, jalkaterän manuaaliset hoitotoimenpiteet, fysikaaliset hoidot, akupunktio ja terapeuttiset harjoiteet. Lisäksi lääkäreiden toimesta tyypillisiä keinoja yrittää hoitaa vaivaa, ovat tulehduskipulääkkeet ja kortisoni-pistokset. Jos kuitenkin jalkapöydän luiden välissä sijaitseva hermo on kasvanut niin paksuksi, että se kokonsa vuoksi joutuu väistämättä puristuksiin, on leikkaushoito todennäköisesti tarpeen. Tällöin on syytä konsultoida asiansa osaavaa jalkaterän kirurgiaan erikoistunutta ortopedia. Valtaosa päkiän keskiosan kiputiloista hoituu kuitenkin fysioterapian keinoin.

Vaivan onnistunut hoito vaatii oireen taustalla vaikuttavien syiden perusteellisen selvittämisen. Hoidon tulisi aina perustua oireen syihin. Erilaiset syyt vaativat erilaisen hoidon. Esimerkiksi tulehduskipulääke voi auttaa rauhoittamaan ärtyneitä rakenteita, mutta ei poista ärtymisen aiheuttajaa. Tulehdusta hoitavat toimenpiteet voivat sopia kertaluontoisen, ihmiselle epätyypillisen, ylikuormituksen aiheuttaman kivun hoitamiseksi. Tällöin voidaan olettaa, että sama ärsyke ei tule toistumaan, ja tällöin oireen hoito voi olla tärkeintä. Jos kuitenkin oire on aiheutunut pikkuhiljaa ilman selkeää syytä, täytyisi oiretta aiheuttavat syyt selvittää tarkasti.

Esimerkiksi yllä mainitusta sopii asiakkaani lähihistoriasta: Asiakas oli kävellyt hänelle poikkeuksellisen suuren määrän korkeakorkoisilla korkokengillä yhden päivän aikana. Tämän seurauksena kummankin jalan päkiä kipeytyi voimakkaasti. Oikea jalka toipui rasituksesta normaalisti parin viikon aikana, mutta vasen jalka on kipeä vielä 2 vuoden jälkeenkin. Kummassakaan jalassa ei tätä ennen ollut mitään vaivaa. Vasen ei parantunut, koska jalassa oli (tai jalkaan oli kehittynyt) toimintamalli, joka kuormittaa päkiän keskiosaa jatkuvasti normaalia voimakkaammin, eikä siten mahdollista sen normaalia paranemista kuten oikeassa jalassa.

Tällaisessa tapauksessa oikea jalka paranee hyvin levolla ja tarvittaessa asianmukaisella lääkinnällisellä hoidolla, mutta vasen jalka vaatii parantuakseen kuormitusmallin muuttamisen. Jälkimmäisessä tapauksessa fysioterapia on tarpeen.

Tilanteissa, joissa päädytään leikkaushoitoon, fysioterapiaa tarvitaan leikkauksen jälkeen. Leikkauksesta toipuminen vie aina aikaa, eikä leikkaushoito ikinä ole riskitöntä. Hermo kasvaa tyypillisesti kokoa korostuneen kuormittumisen seurauksena. Leikkaus ei korjaa syitä hermon kuormittumiselle ja pitkän aikavälin leikkauksen jälkeisessä seurannassa tulokset eivät ole yleensä yhtä hyviä, kuin lyhyellä seurantavälillä. Fysioterapialla on leikkauksen yhteydessä kaksi tärkeää tehtävää: auttaa jalkaa toipumaan itse leikkauksesta ja varmistaa, etteivät alkuperäiset vaivan syyt saa hermoa kasvamaan uudestaan operaation jälkeen. Ilman hyvin toteutettua leikkauksen jälkeistä kuntoutusta hyväkin leikkaus voi jäädä vaikutukseltaan vaatimattomaksi tai hetkelliseksi. Yhä nykyäänkin vastaan tulee aivan liian usein tapauksia, joissa asiakkaalle on leikkauksen jälkeen todettu, että ”ei tässä fysioterapiaa tarvita, se on nyt leikkauksen jälkeen kunnossa”. Eräs asiakkaani kysyi hyvin: ”Eikös se leikkaus vain korjaa rakenteelliset vauriot, mutta ei jalan toimintaa?”. En olisi voinut paremmin kysyä.

Päkiän keskiosan kipuja voi yrittää lievittää omatoimisesti hankkimalla tukipohjallisen ja/tai apteekista tai terveystuotteita myyvästä liikkeestä niin sanotun ”pelotin”. Näiden tukien avulla voidaan pyrkiä siirtämään kuormaa päkiän keskeltä muille jalan rakenteille, jolloin kipualueen kuormitus ja oireilu vähenevät. Pelotin omatoimisessa käytössä ehdottomasti tyypillisin virhe on, että pelotti asetetaan suoraan kipukohdan alle, jolloin se itseasiassa korostaa oirealueen kuormittumista ja pahentaa vaivaa. Pelotti tulisi asettaa jalkaterän poikittaiskaarta tukemaan, poikittaiskaaren tyviosaan, päkiälinjan takapuolelle.

Jos päkiän kipu ei rauhoitu itsestään levon (ja mahdollisesti lääkityksen yhdistelmällä) tai tuennan avulla, kannattaa hakeutua fysioterapeutin vastaanotolle vaivan syiden selvittämiseksi. Mitä pidempään päkiän kivulias kuormitusmalli jatkuu, sen todennäköisempää on, että hermokin voi paksuuntua, jolloin myös leikkaustarpeen todennäköisyys kasvaa.

Lähteet

Bencardino, J., Rosenberg, Z. S., Beltran, J., Liu, X., & Marty-Delfaut, E. (2000). Morton’s neuroma: is it always symptomatic?. American Journal of Roentgenology175(3), 649-653.

Bondì, L., Bondì, R., Folliero, A., & Tarantino, U. (2005). Treatment of Morton’s neuroma: the evidence. Journal of Orthopaedics and Traumatology6(4), 199-202.

Govender, N., Kretzmann, H., Price, J. L., Brantingham, J. W., & Globe, G. (2007). A Single-Blinded Randomized Placebo-Controlled Clinical Trial of Manipulation and Mobilization in the Treatment of Morton’s Neuroma. Journal of the American Chiropractic Association44(3).

Jain, S., & Mannan, K. (2013). The diagnosis and management of Morton’s neuroma: a literature review. Foot & ankle specialist6(4), 307-317. 

Kay, D., & Bennett, G. L. (2003). Morton’s neuroma. Foot and ankle clinics8(1), 49-59.

Lee, K. T., Kim, J. B., Young, K. W., Park, Y. U., Kim, J. S., & Jegal, H. (2011). Long-term results of neurectomy in the treatment of Morton’s neuroma: more than 10 years’ follow-up. Foot & ankle specialist4(6), 349-353.

Morton, T. G. (1876). A peculiar and painful affection of the fourth metatarsophalangeal articulation. Am J Med Sci71(35), 9.Nazarko, L. (2011). Morton’s neuroma: causes, symptoms and treatment. British Journal of Healthcare Assistants5(8), 388-391.

Pastides, P., El-Sallakh, S., & Charalambides, C. (2012). Morton’s neuroma: a clinical versus radiological diagnosis. Foot and Ankle Surgery18(1), 22-24.

Santiago, F. R., Muñoz, P. T., Pryest, P., Martínez, A. M., & Olleta, N. P. (2018). Role of imaging methods in diagnosis and treatment of Morton’s neuroma. World journal of radiology10(9), 91.

Saygi, B., Yildirim, Y., Saygi, E. K., Kara, H., & Esemenli, T. (2005). Morton neuroma: comparative results of two conservative methods. Foot & ankle international26(7), 556-559.

Schreiber, K., Khodaee, M., Poddar, S., & Tweed, E. M. (2011). What is the best way to treat Morton’s neuroma?. Clinical Inquiries, 2011 (MU).

Simonsen, O., Vuust, M., Understrup, B., Højbjerre, M., Bøttcher, S., & Voigt, M. (2009). The transverse forefoot arch demonstrated by a novel X-ray projection. Foot and Ankle Surgery15(1), 7-13.

Singh, S. K., Ioli, J. P., & Chiodo, C. P. (2005). The surgical treatment of Morton’s neuroma. Current Orthopaedics19(5), 379-384.

Thomas, J. L., Blitch, E. L., Chaney, D. M., Dinucci, K. A., Eickmeier, K., Rubin, L. G., … & Vanore, J. V. (2009). Diagnosis and treatment of forefoot disorders. Section 3. Morton’s intermetatarsal neuroma. The Journal of Foot and Ankle Surgery48(2), 251-256.

Valisena, S., Petri, G. J., & Ferrero, A. (2018). Treatment of Morton’s neuroma: A systematic review. Foot and Ankle Surgery24(4), 271-281.

Wu, K. K. (1996). Morton’s interdigital neuroma: a clinical review of its etiology, treatment, and results. The Journal of foot and ankle surgery35(2), 112-119.